Luonnonhenkien satupolku

Luonnonhenget kutsuvat tutkimaan metsän salaisuuksia kaikilla aisteilla. Niin kuin ihmiset tarvitsevat metsää, tarvitsee myös metsä ihmisiä, jotka sitä kunnioittavat. Lähde selvittämään olisiko sinusta Metsäläiseksi eli metsän suojeljaksi? Suomalainen kansanperinne tarjoaa runsaan määrän tarinoita ja uskomuksia, jotka omalta osaltaan kertovat perinteisestä suomalaisesta vahvasta ja elävästä suhteesta luontoon. Haluamme tarjota lapsille ja perheille unohtumattoman elämyksen kotimaisessa luonnossa mihin vuodenaikaan tahansa. Luonnonhenkien satupolun tarina on voimauttava seikkailu, jonka myötä lapset huomaavat että juuri heillä on mahdollisuus toimia metsän puolestapuhujina eli Metsäläisinä ja että heidän toiminnallaan on myös merkitys.

Palautetta Suomen luonnon päivän satupolusta luontokeskus Haltian facebook-sivuilta: ”Kiitos hienosta päivästä ja erityisesti Metsänhenkien Satukierroksesta. Aivan ihana, taitavalla porukalla toteutettu elämys, josta on kotona juttua riittänyt!” -Sari Granholm Sopisiko suomalaisesta kansanperinteestä ammentava ympäristökasvatuksellinen luonnonhenkien satupolku Sinun tapahtumaasi? Satupolun voi toteuttaa kahden tai useamman näyttelijän voimin. Ota yhteys ja kysy lisää!

Rooleissa:
Oppaat – Kristiina Tiainen, Ville Laitinen
Tapio Metsän Kuningas – Tuomas Keisteri, Vili Korkkula, Jim Aalto
Näkki Veden Vanha Valtias – Jenny Näkki
Maahinen – Ilkka Hautala, Ilkka Olavi Saarikoski, Kristiina Tiainen
Valon Haltija – Veera Vehviläinen
Metsänpiika – Eerika Arposalo, Kristiina Tiainen
Puiden Haltija – Vili Korkkula
Mielikki Metsän Emäntä – Venla Törmä, Veera Vehviläinen
Käsikirjoitus ja ohjaus: Kristiina Tiainen Ville Laitinen